Hiljalleen uuteen alkuun

Hei taas! Se on jo helmikuu. Alkuvuosi meni tunnustellen ja hiljalleen liikkumista aloitellen. Oli kyllä aivan oikea päätös jättää vuodenvaihteessa tekemättä tarkkoja suunnitelmia tai tavoitteita liikunnan suhteen. Starttasin sillä ajatuksella, että jokainen liikuntahetki oli plussaa, pieniä askeleita kohti rutiineja. Ei paineita, ei aikatauluja.

Kotona aloittelin kevyesti joogalla. Aamu käynnistyi flow’lla, ilta rauhoittui yin’llä kynttilänvalossa. Ikävä tuli myös vanhoja tanssiaikoja. Täytyy selkeästi alkaa kartoittamaan kevään mittaan paikallista tanssituntitarjontaa, show’ta tai lattareita, jotain ihania workshoppeja. Ulkona hain fiilistä kävelylenkeistä ja jopa pieni kevyt juoksulenkkikin tuntui hyvältä pitkästä aikaa. Kerta kerralta löysin enemmän tuntumaa kroppaan ja sieltä alkoi jopa se pieni kipinä taas löytymään.

Sen verran innostuin taas ajatuksesta, että suunnittelin kevyen treeniohjelman tulevalle kymmenelle viikolle, helmikuun alusta huhtikuun puoliväliin. Jostain se olisi taas startattava, eikä mitään tule tehtyä, jos ei sitä edes vähän suunnittele ja aikatauluta arkeen. Pehmeällä laskulla laitoin viikko-ohjelmaan kolme salipäivää, pari kevyttä lenkkiä ja kehonhuoltoillat. Saliohjelmat käynnistetään hyvin pienillä painoilla, enemmänkin liikkuvuutta ja oikeita liikeratoja hakien. Lenkit lyhyenä ja kevyenä alkuun, vaikka välillä kävellen. Kehonhuollon halusin jokailtaiseksi rutiiniksi, koska palautuminen kevyestäkin tekemisestä on tärkeää, ja samalla yritän taas lisätä liikkuvuutta venytellen. Kaukana on ne laajat liikeradat muinaisilta voimisteluajoilta.. kyllä sinnekin vielä päästään ajan kanssa.

Ravinto-ohjelma on vielä suunnittelun alla. Ajattelin alkuun vähän testailla erilaisia juttuja, nyt kun treeniohjelman saa käyntiin. Moni voi kokea ravinto-ohjelman turhana, mutta minulle se on aina treenatessa ollut tärkeä väline seurata, että tulee varmasti syötyä tarpeeksi ja oikeanlaisella suhteella. Onhan se oleellista, että lihas kehittyy treenin myötä riittävällä ravinnolla, tai että jaksaa töissä ja arkirutiineissa virkeänä ja tehokkaana. Onhan sillä iso merkitys myös palautumiseen. Perusasioilla päästään tuloksiin: unta, vettä, treeniä ja ruokaa.. kaikkea oikeassa suhteessa. Palataan aiheeseen vielä myöhemmin tarkemmin.

Put your heart, mind and soul into even your smallest acts.
This is the secret of success.

Tule mukaan uuteen starttiin! Seuraa myös Instagramissa sekä TikTokissa @belliswellness.

-Hanna

Leave a Reply