Uusi vuosi, uusi haaste!

Vuosi aloitettu vahvasti! Tästä tulee ensimmäinen ehjä treenivuosi aikoihin, ja ajattelin, että se olisi startattava sellaisella tavalla, mikä haastaa ja motivoi tarpeeksi, ja minkä kanssa kokee onnistumisia ja kehitystä pitkästä aikaa. Jotenkin todella hyvä fiilis alkaneesta vuodesta nyt..

Loppuvuosi meni kevennetyllä treenillä vähän varovaisesti aloitellen, vähän kokeillen kropan kestävyyttä, ilman sen suurempia ohjelmia. Myös töissä pyörivä flunssa- ja koronakausi piti huolen, että liikaa ei treenattu.. Jumppakortti jäi vieläkin korkkaamatta, oli vain kuunneltava kroppaa ja parannuttava kunnolla.

Mietin pitkään, miten haluaisin aloittaa uuden vuoden. Kävin läpi erilaisia treeniohjelmia ja -haasteita, ja yksi hyvä sieltä valikoitui – 75 Hard Challenge. Tämä olisi tarpeeksi selkeä, tarpeeksi haastava, ja samalla muutakin kuin pelkkää treenausta. Vahva alku uuteen vuoteen, samalla opettaen taas rutiineja ja itsestään huolehtimista. Siinä onkin tärkeä fokus tälle vuodelle.

Mikä se 75 Hard Challenge oikein on?

5 sääntöä ja 75 päivää. Jos epäonnistut jonain päivänä, aloitat alusta. Hyvin selkeää, ei niinkään helppoa.

1. Syö puhtaasti. Ei cheatmealeja, ei alkoholia.
2. Treenaa 2 x 45 min, näistä toinen treeni ulkona.
3. Ota progressiokuva päivittäin.
4. Juo 3,7 litraa vettä.
5. Lue 10 sivua kirjaa. Kirjan on oltava non-fiction, jotain itseä kehittävää. Äänikirjoja ei hyväksytä.

Ensimmäinen päivä osoitti sen, että ainakin veden juonti tulee olemaan alkuun haastavaa, ennen kuin kroppa taas tottuu suurempaan määrään nestettä. Syömisen kanssa ei varmastikaan tule ongelmaa, olenhan jo useamman vuoden käyttänyt Yazio-sovellusta, ja noudattanut aika-ajoin tiukkaakin ruokavaliota. Nyt oikein taas odottaa sitä freshiä fiilistä, minkä puhdas ruokavalio tuo! Uskoisin, että 10 sivua kirjan lukemista menee myös helposti, mutta päivittäisen progressiokuvan ottaminen vaatii kyllä muistutukset kalenteriin.

Kiinnostuitko haasteesta? Tule mukaan tsemppaamaan ja seuraamaan 75 päivän matkaani. Ota seurantaan TikTok- ja Instagram-tilit, siellä näet fiiliksiä ja etenemistä. Haastan myös jokaisen kokeilemaan! Voit ladata tulostettavan seurantataulukon itsellesi tältä sivulta. Aloitetaan vuosi vahvasti yhdessä.

If it doesn’t challenge you, it doesn’t change you.

Tavoitteellista uutta vuotta kaikille!

– Hanna

Leave a Reply