Taustalla tapahtuu | Study Sunday
Taustalla tapahtuu, vaikka arjen tahti viekin välillä liian tiukasti mukanaan, eikä aikaa tai voimavaroja ole usein koostaa ajatuksia tekstiksi asti.

Alkuvuosi toi mukanaan melkoisen ristiriitaisia fiiliksiä. Oli vaikeita perheen asioita kohdattavana, lääkäreissä käyntiä ja henkisesti kuormittavia juttuja. Elämä tuntui suorittamiselta, mutta mukana oli onneksi ripaus positiivista ajatusta siitä, että tässä kohtaa asiat on vaan taklattava yksi toisensa jälkeen, ja sitten se helpottaa. Yllättävän hyvin sitä elämää suorittikin, kun kuitenkin taustalla sai opintoja eteenpäin ja töissä alkuvuosi meni hienosti.
Suurinta kamppailua sitä kävi varmaankin oman päänsä sisällä.. Halu oli koko ajan tehdä enemmän treeniä ja suunnitella tulevaa, ja toisaalta arki piti huolen siitä, että treenejä toteutui hyvinkin epäsäännöllisesti, eikä viikkosuunnitelmista ollut tietoakaan. Oli kuitenkin ihanaa huomata, että jos ryhmäliikuntatunnille pääsi, tai salitreeni tai lenkki oli tehty, niin niistä jokaisesta kerrasta osasi iloita ja muisti sen, että alkuvuosi oli treenejä ajatellen juuri pehmeälle laskulle tarkoitettu. Onneksi ollaan nyt jo maaliskuulla, ja valmennusviikot alkaa. Takaisin rytmiin ja viikko-ohjelmaan!

Tammi-helmikuussa opiskelin psyykkisen valmennuksen perusteita, ja taas on yksi kurssi tehty alta pois. Seuraava kurssi aiheesta on myös jo aloitettu! Tällä kertaa syvennetään psyykkisen valmennuksen osaamista ja keskitytään psykologisen joustavuuden hyvinvointivaikutuksiin, ja sen kuuteen eri osa-alueeseen. Taas on luvassa paljon teoriatietoa opiskeltavaksi, ja käytännön harjoitukset tuovat ne myös konkreettiseksi.

Kuukauden kirja pysyi myöskin koko ajan taustalla mukana. Lukemisesta tuli alkuvuonna säännöllistä, kirjoittamisesta ei niinkään, vielä..

Helmikuun kirjana oli Carrie Kerpenin Work It. Ostin kirjan jo useampia vuosia sitten, ja olen lukenut sitä pariin kertaan. Tällä kertaa halusin lukea sen vähän uudella ajatuksella, peilaten omaan tämän hetken tilanteeseen, omaan uraan sekä tulevaisuuden suunnitelmiin. Kirjassa käsitellään aiheita esimerkiksi miten työelämä voisi toimia paremmin kotielämän kanssa yhteen, ja miten saisi työn ja vapaa-ajan tasapainoon.
Perinteinen ura-ajattelu ei tunnu toimivan enää nykypäivänä kuten ennen, ja entistä useampi nainen miettii parempia keinoja luoda menestystä. Suuryritysten portaiden kiipeäminen ei välttämättä enää niin houkuttele, ja moni etsiikin vaihtoehtoisia, ihmisläheisempiä keinoja luoda uraa, mikä tuo mukanaan myös enemmän vaikutusmahdollisuuksia.
Kirjan myötä nousi taas monta uutta ajatusta mietittäväksi. Mikä olisi se suunta, mitä kohti haluaisi lähteä työstämään tulevaisuuttaan..
”Reading is essential for those who seek to rise above the ordinary.”
Opinnot ja lukeminen jatkuu! Ensi kerralla hypätään sitten jo maaliskuun kirjan pariin.
Kevättä kohti!
-Hanna
Leave a Reply