Life Happens

Miten se meneekin aina niin, että kun kovasti asettaa tavoitteita ja saa kiinni rutiineista, luo jotain uutta ja iloitsee edistyksestä, niin juuri silloin life happens. 

Jännä juttu kyllä, eipä sen muutoksen tai kuormituksen tarvitse aina olla negatiivista, joskus elämä vaan tuo eteen niin paljon yhdellä kertaa, että sitä luopuu omista menoista ja jutuista ensimmäisenä, ja unohtaa itsensä kaikista muista huolehtiessa.

Keväällä kuormitusta toi yllättäen työjutut. Minua pyydettiin ottamaan kolmaskin myymälä pyöritettäväksi, ja toki tämä oli kaikin puolin positiivinen juttu, mutta se toi mukanaan valtavasti työtä. Vei jonkin aikaa, että tutustui uuteen henkilökuntaan, selvitti taustoja missä mennään, ja teki suunnitelmaa miten lähteä liikkeelle uuden myymälän kanssa. Käytännössä kaikki hommat piti aloittaa nollasta ja sain lähteä luomaan omalla tavallani ja uusien ihanien työkavereiden kanssa. Elämä oli aikamoista tasapainoilua työssä kahden kaupungin ja kolmen myymälän välillä sekä kotona toisenlaisten haasteiden kanssa painiessa. Yritin riittää joka paikkaan, venyin avuksi joka puolelle ja meinasin polttaa itseni loppuun. Tässä kohtaa oli jo liikunta ja itsestä huolehtiminen jäänyt, ja jaksaminen oli todella koetuksella. Oma hyvinvointi oli todella kaukainen ajatus.

Katse oli koko ajan heinäkuun kesälomassa. Sillä ajatuksella jaksoi ihmeellisesti tsempata päivästä toiseen suorittaen, pian kaikki helpottaisi. Ennen kesälomaa jouduin tekemään olosuhteiden pakosta kahden viikon työputken ekstrapitkillä työpäivillä, ei siis millään tavalla pehmeä lasku kesälomalle. Kolmen viikon lomasta meni reilu puolitoista viikkoa ajatellen työasioita ja palautuen kuormituksesta, mutta viimeisen viikon ehti vähän nauttiakin. Loman jälkeen arki alkoi kahden viikon tuurauksella, pyörittäen viittä liikettä kahdessa kaupungissa, ja jälleen oli pehmeä lasku arkeen todella kaukainen ajatus kaikkien äkillisten muuttujien ilmestyessä. Onneksi joka paikassa on aivan huippu työkavereita, ja yhdessä kaikesta selvittiin.

Alkusyksystä oli aika pysähtyä työvuorolistojen äärelle, ja lähdin keventämään syksyn työviikkoja kaikkien ylitöiden jälkeen. Hiljalleen alkoi näkymään valoa tunnelin päässä työvuorojen suhteen, ja ajatusta riitti vihdoin myös omiin juttuihin. Arki alkoi sujumaan normaalimpaan tahtiin, ja sain viimein huokaista helpotuksesta. Taas oli aika palata liikunnan pariin, ja hiljalleen sain mahdutettua lenkkejä kalenteriin. Tuntui mahtavalta jaksaa taas juosta, vaikka alkuun se oli taas niin takkuista! Salille ei vielä voimat riittäneet, mutta senkin sain suunniteltua ohjelmaan syksymmälle. 

Tuntuu hurjalta ajatella kaikkea, mitä viimeiseen puoleen vuoteen on mahtunut.. Aika pysäyttävää oli huomata se, että uupumisen voi saada aikaan myös ihania juttuja tekemällä, eikä sen aina tarvitse olla negatiivisista asioista lähtöisin. Kyllähän tämän tiesi, mutta todellista siitä tuli vasta silloin, kun olosuhteiden pakosta venyi ja venyi aivan liikaa. Pidän työstäni todella paljon ja meillä on joka paikassa aivan huipputiimit! Kävi kyllä mielessä, että miltä tämä olisi tuntunutkaan, jos asiat olisivat olleet toisin.. 

Nyt on vihdoin aika pitää mielessä oma hyvinvointi, varsinkin, kun pitkä pimeä syksy on vastassa. Taas kerran opettelen sanomaan ei, ja pitämään kiinni rajoistani sekä jaksamisestani. Lepo on tehnyt tehtävänsä, ja kroppa oikein kaipaa jo liikuntaa. Syksyn suunnitelmat ovat täydessä vauhdissa.. Synttärilahjaksi saamani jumppakortti on vielä korkkaamatta, ja uusi saliohjelma on työn alla. Hiljalleen hommat taas käyntiin. Pysy mukana, niin kuulet lisää!

Vaikka tätä kirjoittamista ajattelee pääasiassa omana päiväkirjana, niin tiedän, että on teitä siellä muitakin seuraamassa tätä matkaa. Käynnistysvaikeudet tuntuu tuskaisilta, ja helposti takaiskut ottaa epäonnistumisina, mutta voin sanoa, että nyt vihdoin ensimmäistä kertaa kolarin jälkeen kroppa tuntuu olevan voimissaan ja valmiina normaaliin treeniin. Aikaa se vaati. Niinhän se fyssarinikin sanoi lopetellessamme vuosi sitten syyskuussa kuntoutusta, että vielä vuoden lisää se vie, ennen kuin kroppa olisi oikeasti kunnossa. Olisi pitänyt uskoa, näin se juuri meni. En malta odottaa treenejä! Tästä uuteen alkuun..

“Wellbeing is a journey, not a race.”

It’s not about the finish line, but the steps we can take today to make a healthier tomorrow.

Muistathan pitää huolen itsestäsi!

-Hanna